Björk & Aasia (in Finnish)

Björk & aasia (in finnish)

Aasian suurkaupungit, Hongkong, Singapore, Bang-kok sekä Tokio, ovat jo pitkään haastaneet länsimaisia ruokapääkaupunkeja kirien ohi tarjonnan kekse-liäisyydessä ja monipuolisuudessa. Björck & Aasia tarjoilee kotikeittiöön laadittuja reseptejä – makuja maailmalta, uudella kulmalla.

Huippukokki Tomi Björck on kokenut maukkaimmat seikkailunsa maanosan ruokakulttuureissa: ”Loputon inspiraationi ja teoksen alkulähde on värikäs aasialainen ruoka. Erilaisten annosvaihtoehtojen laa-juus saa pään pyörälle! Pelkästään tänä vuonna olen reissannut Aasian eri maissa lähes neljä kuukautta. Kirjan ohjeet perustuvat tienpäällä saamiini ruoka-elämyksiin, joita olen muokannut omalla modernilla kokkausotteellani.”

Aasialainen keittiö on uniikki ja runsas niin raaka-aineineen kuin valmistustapoineen: harmonia sekä aromaattisuus ovat monen maan keittiön keskipiste. Nuorekkaat ja mitä kekseliäimmät yhdistelmät ovat jo tuttu näky katuruokakioskeilla, myös vahvasti perin-teisiin nojaavissa ruokakulttuureissa.

Hyppää aaltoihin ja anna meren kuljettaa: Filippiinit, Thaimaa, Laos, Etelä-Korea, Hongkong, Bali, Vietnam, Japani, Taiwan – näiden kansien välissä pää-set sukeltamaan parhaiden makujen, tuoksujen sekä elämysten äärelle!

Aasialaisesta makumaailmasta inspiroituneet helsinkiläiset menestystarinat Farangin ja Gaijinin luonut Tomi Björck on perustanut yhteensä kahdeksan ravintolaa Suomeen ja Ruotsiin. Kotiuduttuaan Australiaan kansainvälisesti tunnettu keittiömestari ja ravintoloitsija on ehtinyt ihastuttaa asiakkaitaan myös Sydneyn Bondi Beachille avautuneessa Blancassa.

  • Reseptit, matkakuvat: Tomi Björck
  • Valokuvat, kirjan taitto: Viola Minerva Virtamo
  • Kieli: suomi
Regular price €32
Regular price €32,00 Sale price €32 -0%
Tax included. Shipping calculated at checkout.

Shipping & Delivery

Shipping & Delivery

We are based in Helsinki (Finland) and all our our products are shipped directly from our stores in Helsinki during business days. Local pick-ups are available from our stores within their operating hours. At the moment we ship only to EU countries. 

Delivery to Finland:

Posti: 1-3 business days, 6,90€  

Please note that at the moment if your order needs to be filled from two different stores the shipping fee is 13,80€. Our stores have a different selection, but the online store system aims to fulfill every order from one store when possible. 

Local pick-up is always free. See the store locations and operating hours in the main menu Stores. 

If you have any questions regarding shipping, please do not hesitate to contact us (customercare@myomy.fi / 050 - 367 85 83).

We love beautiful gift wrapping, but unfortunately we don't have staff resources to do that for your purchases. 

Delivery to Sweden & Denmark

Posti Pickup Parcel: 2-5 business days, 18€

Orders over 300€ free delivery

Inside EU

DHL: 3-6 business days, 18€

Orders over 300€ free delivery

Delivery times are provided as estimates and do not take into account possible delays caused by the shipping service or payment authorization.

Taxes and duties

FOR ORDERS TO EU COUNTRIES

Taxes are already included in the cost of the item and there are no extra taxes or duties on orders shipped within the European Union.