Passione Pizza – Pizzan monet muodot
Passione Pizza – Pizzan monet muodot

Passione pizza – pizzan monet muodot

Passione Pizza on Luca ja Salla-Maria Platanian kirjoittama kattava opas pizzojen maailmaan. Kirjasta löydät tarkan rennot ohjeet pizzanpaistoon kotona. Kirjan ensimmäinen osa on omistettu lyhyelle teorialle sekä taikinoille. Teoriaosuudessa muun muassa kerrotaan, miksi pizzan raaka-aineisiin on hyvä kiinnittää huomiota. Taikinaosuudessa tutustutaan uudenlaisiin taikinoihin, joista kaikki sopivat paistettaviksi kotiuunissa. Jälkimmäisessä osassa puolestaan perehdytään Lucan mielikuvituksellisiin pizzaresepteihin, jotka tarjoavat haastetta kokeneemmallekin kokille.

Passione pizza on suunnattu pizzanystäville, jotka ovat valmiita noudattamaan ohjeita perusteellisesti ja pistämään kärsivällisyytensä peliin. Kirja tarjoaa kuitenkin aimo annoksen inspiraatiota myös heille, jotka suhtautuvat pizzoihin leppoisammin. Kirja avartaa lukijansa mielikuvaa pizzasta ja leipomisesta. Se herättää keskustelua siitä, että pizza ei olekaan ”jo nähty”, vaan tarjoaa upean pohjan myös keittotaidon ilmaisuun.

Luca ja Salla-Maria Platania ovat italialais-suomalainen pariskunta, joka on jo kymmenen vuoden ajan keskittynyt vaikuttamaan siihen, kuinka Suomessa suhtaudutaan pizzaan. He muun muassa toivat roomalaisen pizza al taglion Suomeen vuonna 2012. Tämän jälkeen Plataniat ovat olleet monessa mukana, mutta heidän rakkautensa pizzaan on vuosien varrella vain voimistunut. Luca ja Salla-Maria olivat mukana tekemässä myös Pizze -menestyskirjaa.

  • Reseptit: Luca Platania
  • Tekstit: Salla-Maria Platania
  • Editointi: Elina Lähteenmäki
  • Valokuvat, taitto: Viola Minerva Virtamo
  • Kieli: suomi
Regular price €32
Regular price €32,00 Sale price €32 -0%
Tax included. Shipping calculated at checkout.

Shipping & Delivery

Shipping & Delivery

We are based in Helsinki (Finland) and all our our products are shipped directly from our stores in Helsinki during business days. Local pick-ups are available from our stores within their operating hours. At the moment we ship only to EU countries. 

Delivery to Finland:

Posti: 1-3 business days, 6,90€  

Please note that at the moment if your order needs to be filled from two different stores the shipping fee is 13,80€. Our stores have a different selection, but the online store system aims to fulfill every order from one store when possible. 

Local pick-up is always free. See the store locations and operating hours in the main menu Stores. 

If you have any questions regarding shipping, please do not hesitate to contact us (customercare@myomy.fi / 050 - 367 85 83).

We love beautiful gift wrapping, but unfortunately we don't have staff resources to do that for your purchases. 

Delivery to Sweden & Denmark

Posti Pickup Parcel: 2-5 business days, 18€

Orders over 300€ free delivery

Inside EU

DHL: 3-6 business days, 18€

Orders over 300€ free delivery

Delivery times are provided as estimates and do not take into account possible delays caused by the shipping service or payment authorization.

Taxes and duties

FOR ORDERS TO EU COUNTRIES

Taxes are already included in the cost of the item and there are no extra taxes or duties on orders shipped within the European Union.